Enpä ole pitkään aikaan ehtinyt mitään tuotoksia kuvailemaan, saati bloggailemaan. Tein itselle ja lapselle maksimekot ja koitan niistä saada tänään illalla kuvat. Tein eka itselleni maksimekon ja tyttö oli sitten, että hänkin haluaa, tottakai, mutta hän halusi ilman hihoja. Itselleni tein lyhyet hihat.

Viime lauantaina täällä Salossa oli Muotikadulla katutapahtuma ja siellä oli myös muotinäytös ja tyttöni kaverinsa kanssa osallistuivat tähän esitelläkseen Kangasunelman kankaita. Tyttö halusi ehdottomasti sinne päälleen juurikin tämän maksimekon :) Mutta mekoista lisää myöhemmin.

Kaverilla on leipomo KakkuKatri ja hän kyseli joskos voisin tehdä hänelle kuppikakku-kukkaron ja minähän tein. Kuppikakkukangas on trikoota ja vuorikankaana on Dollarit-puuvilla. Kehys kukkarossa on 8,5cm.

Vanhoja farkkuja on taas kertynyt nurkkiin ja niitä aloin nyt sitten kierrättämään ja eilen illalla syntyi eka pieni käsilaukku. Laukussa on kalalangasta virkattu kukka ja sangat ovat mustaa canvasta. Vuorikankaana on vanha valkoinen lakana. Sangat ovat n. 60cm, joten kassin saa olalle hyvin.

Myös tilauksesta tein yhden virkatun pupun lisää ja pupu pääsee matkalle uuteen kotiinsa viikonloppuna.

Kuvat on kaikki iPhonella otettuja, joten kuvanlaatu ei ole kaikista paras mahdollinen.

kukkaro%20muffinsi2-normal.jpgkukkaro%20auki-normal.jpg

k%C3%A4silaukkua%20tulossa2-normal.jpgk%C3%A4silaukku2-normal.jpg

pupu%20osissa2-normal.jpguus%20pupu2-normal.jpg